Together in Kontufolk

Jo viime vuoden Kontufolk –festivaalien yhteydessä meitä auttoi 10 reipasta ulkomaalaista vapaaehtoista, jotka tulivat ympäri Eurooppaa EU:n rahoituksella Joutsenoon. Tästäpä kietoutui niin vauhdikas ja hyvä kolmiviikkoinen kombinaatio, että päätimme tehdä tämän uudestaan.

Tänä vuonna meitä ilostuttaa 10 vapaaehtoista Virosta, Latviasta, Italiasta, Ranskasta ja Irlannista. 
Vapaaehtoiset tulevat 2 viikkoa ennen festareita ja touhuavat kontufolkkilaisten kanssa festivaalien ympärillä. Eli kyllä, ne vieraat naamat Joutsenossa ja Konnunsuolla ovat myös meikäläisiä!

Jos kiinnostaa enemmän jargoni ja tieto, että miten tällainen on mahdollista (lue: rahoittaja) niin käypä katsomassa täältä:

www.ushanga.fi

Jaa, mikäs sitten on Ushanga ry ja miten se sopii kuvioon. Ushanga ry on Jyväskylästä valtakunnallisesti vaikuttava kansainvälistä nuorisotyötä tekevä järjestö. Suomeksi sanottuna teemme syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kanssa kv-projekteja eli mukavia hässäköitä. Ushanga on siis yksi syy, miksi nämä kymmenen ulkomaalaista vapaaehtoista heiluu Joutsenon katukuvassa.

Ja hei, jos sinua kiinnostaa puuhailla vapaaehtoisen (tai muuten haluat kuulla lisää) kanssa yhteisenhyvän ja mukavan tapahtuman kanssa, niin laitahan postia: mia.moilanen@ushanga.fi - niin tehdään yhteinen hässäkkä!